nuo valkoiset kentät tätä maata hallitsevat
jään välkehtiessä hiljaa itkevät
kaiken kuolevaisen ajat muistavat
halki pohjoisen kirkas taivas siintää
metsän huuruun saattaa kylmällä sateellaan
tähdet taakseen kätkee, meren tuleen sytyttää
ukkosellaan vuoriakin vavisuttaa
päivät seisauttaen öisin raivoten
kauan ovat pilvet kulkeneet
rauhatta vetten päällä velloneet
jos taivaankannen liekki nyt roudan sulattaa
meitä vain riepottaa virta mukanaan
nuo valkoiset kentät yötä häikäisevät
hiljaiset jättiläiset jäästä ja kivestä
maan kylmän kauniin saa tuuli hajottaa
ja ikuinen virta lumena sataa
lakeudet ainiaan vailla asujaa
tahtoonsa jääkylmä tuuli maan kauniin taivuttaa
kaukana viima pilviä ajaa
kallioihin suruisat säkeensä kirjoittaa
taivas eksyttää väsyneen vaeltajan
jonka valkoinen tyhjyys lopulta maahan kaataa
niin kiroavat jättiläiset jäästä ja kivestä
ei tästä kukaan käy
vaikka puut tuhkaksi palaisivat
vaikka ranta karkaisi veden taa
ei tätä maata voi ihminen omistaa
[English translation:]
[Jotunheim]
those white fields they reign over this land
at the sparkle of ice they silently weep
all ages of mortals they know
and the bright sky reaches throughout the north
raining hoar upon the woods
it conceals the stars and sets the sea in fire
shakes mountains by thunder
halting the day, raging at night
for long the clouds have traveled
restlessly swelling above the waters
if the heavenly flame now melts the frost
with just the stream we drift
those white fields they blind the night
silent giants of stone and of ice
the wind shall scatter the cold fair land
and the eternal stream fall as snow
none ever living on these plains
the ice cold wind now takes the fair land
far away wind driving the clouds
carving mournful verses to stone
the sky leads the weary roamer astray
struck down by the white nothingness
thus curse the giants of stone and of ice
from here none shall pass
should the trees be burnt to ashes
should the shore be buried under the waves
no man can ever own this land
