Laiva lähtee rannalle, jää neito suremaan
Pois matkaavaa.
Kaihoisasti katsoo purtta kauas kulkevaa,
Pois kulkevaa.
Haaveissansa uskonut ei, että armaan vie
Aaltojen tie.
Meri matkalaisen - liian levoton kai lie -
Aavalle vie.
Rannallansa vaan kultaansa neito odottaa,
Kai merten myrskyt rantaan kantaa.
Vaan ei milloinkaan rakkaintaan tyttö tapaakaan,
Kun aallot onnen vain voi antaa.
Talvi saapuu neito, huomaa merten jäätyneen,
Veen jäätyneen.
Jäitä pitkin laiva tuskin rantaan saapunee,
Niin tuumailee.
"Jäähän hakkaan reiän, josta reitin hälle teen,
Tien hälle teen.
Ettei polkuansa estä vedet viilenneet,
Tien hälle teen."
Rannallansa vaan kultaansa neito odottaa,
Kai merten myrskyt rantaan kantaa.
Vaan ei milloinkaan rakkaintaan tyttö tapaakaan,
Kun aallot onnen vain voi antaa.
Tietään raivaa ulapalle, tietään kotiin rakkaimmalle.
Horisontit kauas kantaa, vaan ei enää löydä rantaa.
Haaveissansa vaan kultaansa neito odottaa,
Kai merten myrskyt rantaan kantaa.
Vaan ei milloinkaan rakkaintaan tyttö tapaakaan,
Kun aallot onnen vain voi antaa.
