Silmät kiinni, tyhjä mieli yksin humisee.
Ajatukset orvot eksyneenä harhailee.
Missä linna menneisyyden, metsä lapsuuden?
Koitan huutaa kadonneille, heitä kuule en.
Kerran oli niityt, joilla keijut karkeloi.
Illan tullen uupuneena mukaan mennä voi.
Siellä lauloi satakielet, pajupillit soi.
Tiesin tarkan reitin, kuinka sinne päästä voi.
Taa jäivät mansikkamaat
Ja ruostuneet haat,
Kun ratsuni lensi ylitse
Soiden, vettyneen maan,
Vei kaviot ilmaan laukatessaan.
Voi, kuinka kultaisen laakson
Löytäisin taas.
Kai vielä on paikka minulle,
Keskellä vehreyden.
Niin vapaa on lapsi laitumellaan.
Suossa ratsu makaa, yli lennä enää ei.
Harmaat päivät huolineen kai siivet siltä vei.
Käännyn, märin jaloin joudun kotiin palaamaan.
Kaukana, niin kaukana tuo lapsuuteni maa.
Kuinka juosta uskaltaisin yli vettyneen
Suon, kun ratsunikin sinne vajoo hiljalleen?
Enää jaksa uskoa en, että unelmat
Jalat väsyneet yli soiden kantavat.
Taa jäivät mansikkamaat
Ja ruostuneet haat,
Kun ratsuni lensi ylitse
Soiden, vettyneen maan,
Vei kaviot ilmaan laukatessaan.
Voi, kuinka kultaisen laakson
Löytäisin taas.
Kai vielä on paikka minulle,
Keskellä vehreyden.
Niin vapaa on lapsi laitumellaan.
Laukkaa, laukkaa, laukkaa ratsuni.
Näytä linna, vie mut ylitse
Pimeän kuilun.
Takaisin lapsuuden metsään
Juokse.
Laukkaa, laukkaa, laukkaa ratsuni.
Lennä, hyppää rotkon ylitse.
Löydä jälleen tuttu polkusi tuo.
Taa jäivät mansikkamaat
Ja ruostuneet haat,
Kun ratsuni lensi ylitse
Soiden, vettyneen maan,
Vei kaviot ilmaan laukatessaan.
Voi, kuinka kultaisen laakson
Löytäisin taas.
Kai vielä on paikka minulle,
Keskellä vehreyden.
Niin vapaa on lapsi laitumellaan.
